sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Turun KV

tänään oli sitten minun ja Ahdin ensimmäiset viralliset näyttelyt. osallistuttiin Turun Winter Dog Showhun.
aamulla lähdettiin 8 jälkeen liikkeelle, silmät ristissä.. olisi pitänyt ehkä yrittää nukkua vähän enemmän yöllä. illalla yritin laittaa kaikkea valmiiksi aamua varten.
matkakumppaneiksi lähti Maaret ja Ruska sekä Päivi & Ruusa. hieman oli säätämistä miten kaikki mahtui kyytiin, mutta matka meni loppujen lopuksi hyvin. Ahti joutui taakse häkkiin, ja esitti kovaan ääneen vastalauseita menomatkalla. kotiin päin tullessa koiruus nukkui jo hiljaisena.

oltiin sitten suht ajoissa paikalla, mutta mieluummin niin päin kuin että olisi tullut kiire. Turun messuhalli oli suht täynnä, ihmisiä sekä koiria. Jouduttiin kulkemaan jonkin matkaa sisätiloissa ennenkuin oikea kehä löytyi. siellä oli laidoilla suht täyttä (collieiden arvostelu oli käynnissä) mutta etsittiin sopiva rako seinän välistä ja leiriydyttiin odottamaan.

toiset odottivat hieman rauhallisemmin..

paikalla riitti vilinää ja vilskettä.
pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen päästiin kehään, kyseessä siis urosten avoin luokka.

ja taas odoteltiin vuoroa arvosteluun..
tuomari kyseli kovasti onko Ahti nuorikin, ja jouduin myöntämään että on täyttänyt jo kolme.. kertoi että on vielä kehittymätön, vaatii aikaa ja rintakehä saisi olla leveämpi mistä syystä liikkeet jäävät edestä hieman .. muistaakseni käytti sanaa ahtaiksi.
Ahti seisoi todella hyvin koko arvostelun ajan.
ja sitten taas juostiin
saatiin punainen nauha eli EH ja sitten vielä kaikki yhdessä
tultiin luokan kolmanneksi
jonka jälkeen ihmeteltiin rauhallisemmin näyttelyvilinää ja odoteltiin että kaverit kävisi kehässä myös.

odottavan aika oli aika pitkä..

hirmu tyytyväinen olen tuohon otukseen. vaikka paikka oli todella haastava, meluisa ja täynnä, Ahti jaksoi hienosti olla ja esiintyä nätisti. jännittäminen ja hermostuminen näkyi siinä, että jos joku eksyi liian lähelle Ahti rähähti, mitä se ei muuten oikeastaan tee. kerran rähähdyksen kohteeksi joutui jopa Ruusa, joka kertoo jotain jo siitä miten hämmentynyt Ahti oli.
tuomari oli mukava, joskin Ahti ei hirveästi piitannut siitä että täti ronkki hampaita enemmän kuin Ahdin mielestä oli tarpeellista.

Ahdin arvostelu oli seuraavanlainen:
"Good size and substance. but needs time. Good head, dark eyes. Strong neck. Good crowns + ridge.
Chest has to improve. Angulations ok.
Moves with good drive, but soft in front.
"

mukava mutta pitkän tuntuinen päivä niin omistajille kuin koirille. ihan suht mielenkiintoista oli tuo näyttelytouhu, jotenkin yllätyin siitä miten oltiin Ahtisen kanssa kumpikin suht rauhallisia.
ihan kaikista tuomarin päätöksistä en ollut samaa mieltä (sen verran mitä seurasin koirien arvosteluja), mutta nehän oli tämän tuomarin mielipiteet. ja tietysti se oma koira on omaan silmään se kaunein ja paras :)

kaikki kuvat löytyy täältä.

1 kommentti:

  1. Mukava lukea kokemuksista ensimmäisestä näyttelystä, mekin ollaan mietitty meidän Baronin käyttämistä näyttelyssä kun on saanut kovasti kehuja sieltä ja täältä. Ei ole vielä uskallettu ja eipä tuo ole vielä vasta kuin 10kk. Sen verran innokas ettei tiedä miten se pysyisi hanskassa salissa joka on täynnä koiria ja ihmisiä, ja sitten joku vielä tulee ronkkimaan :D

    Ja oon samaa mieltä noista tuomareista, yhden henkilön mielipidehän se on. Ahti on hienon näköinen koiru :)

    VastaaPoista